Valtaosalle meistä elämä poikkeusoloissa poikkeaa totutusta. Media informoi pandemian leviämisestä Suomessa ja maailmalla. Meitä on ohjeistettu jäämään kotiin tekemään työmme ja käymään koulumme. Ikääntyneitä on ohjattu pysyttelemään kotona ja ystävien tapaamista on ohjattu välttelemään. Toiset meistä viettävät aikaa perheensä kanssa, ehkä jopa tuskastumiseen saakka yhteisen työpöytänsä äärellä työ- tai opiskelutehtäviään tehden. Toiset meistä taas kärsivät eristäytymisen tuomasta yksinäisyyden ja ehkä turvattomuuden tunteestakin. Yhtä kaikki, jokainen meistä voi tuntea poikkeusolon vaikutukset kehossaan sairastuipa tai ei.

Kehomme on viisas ja ikiaikainen toimija, joka ohjattu suojaamaan arvokasta, ainutlaatuista elämäämme uhkaaviksi kokemissamme tilanteissa. Se, minkä kukin kokee uhkaksi, on yksilöllistä. Vaikka itse pystyisimme suhtautumaan poikkeusoloihin vain erilaisia työ- ja opiskeluratkaisuja vaativana keväänä muiden joukossa, voi se naapurillemme tai vaikka työkaverillemme merkitä pelkoa yksinäisyydestä ja eristyneisyydestä, oman onnensa nojaan jäämisestä tai jopa elinkeinon menettämisestä. Kotona työtä tekeville kehon hälytysjärjestelmät soittavat kellojaan herkeämättä työtehtävien keskeytyessä koulu- tai leikki-ikäisen huomiota vaatiessa. Työ- ja koulutehtäväthän tulee kaikesta huolimatta hoitaa.

Keho voi reagoida näihin poikkeaviin oloihin ylivirittymisellä, mikä näkyy esimerkiksi sydämen sykkeen nopeutumisena, hikoiluna ja lihasten jännittymisenä. Pelko omasta tai lähimmäisen terveydestä voivat tuntua paineena rinnan alueella, palana kurkussa, heikotuksena tai huimauksena. Lisääntynyt huoli tai ahdistus voivat herättää aamuyön tunteina, jolloin voi olla vaikea saada unen päästä uudelleen kiinni. Väsyneenä huolet tuntuvat vaan kasvavan ja ajatukset rullaavat uhkakuvien sävyttämänä.

Vaikka stressitila on normaali reaktio ja kehitelty meitä suojelemaan, on stressi myös saatava purettua. Stressi kuluttaa energiaa ja elämä sen kanssa käy pidemmän päälle raskaaksi ja haitalliseksi. Rentoutumalla voimme vähentää kehomme kokemaa stressin kuormaa, mutta sen avulla myös siedämme stressiä paremmin.

Terveyspisteellämme voit rentoutua Neurosonic -tuolissa. Oletko jo kokeillut?

Hyvin yksinkertainen tapa rentoutua on heittäytyä itselleen iloa tuottaman asian pariin. Yllättävää kyllä, myös aivan arkisimmatkin toimet, kuten perunoiden kuoriminen tai imurointi voivat toimia erinomaisina keinoina unohtaa stressaavat asiat. Kun ajatuksen villin juoksun sijaan keskittyy perunoiden muotoon, tuntuun kädessä tai vaikka veitsen synnyttämään ääneen kuoren irrotessa perunan pinnasta, on yhtä aikaa vaikea miettiä mielen synnyttämiä uhkakuvia. Viimeistään perunoiden alkuperän, tai jopa niiden tekemän matkan kuvittelu siemenperunasta, tuottajan, logistiikan ja kaupan hyllyjen kautta käsiimme, saavat mielemme pohtimaan muuta kuin ympärillä vellovaa uutisvirtaa käsillä olevasta tilanteesta.

Olipa toimesi lempiharrastuksesi ulkoilun tai lukemisen parissa, päivittäinen pakollinen rutiinisi kodin siisteyteen tai ruokahuoltoon liittyen, anna sen tuottaa iloa ja viedä mennessään. Pysähdy, koe ja elä juuri sitä hetkeä mitä kulloinkin teet. Tätä hetkeä, ei huomista tai aikaa koronan jälkeen. Vaikka tuttu arkemme sellaisenaan on toistaiseksi pyyhitty pois, kevättä ja lisääntynyttä auringon valoa ei koronakaan meiltä pois voi viedä.

 

Aurinkoisia hetkiä sinulle toivottaa

Jonna
Terveydenhoitaja, personal trainer
Hansa apteekin terveyspiste

 

 

Tänä poikkeuksellisena aikana ajattelin kertoa hiukan vallitsevan tilanteen vaikutuksesta ihomme hyvinvointiin ja jakaa hyödyllisiä vinkkejä ihon kotihoitoon.

Vallitseva pandemia ja erilaiset rajoitukset muuttavat päivittäisiä rutiinejamme väistämättä. Tilanne aiheuttaa monille stressiä ja huolta esimerkiksi terveydestä ja toimeentulosta. Stressi puolestaan vaikuttaa koko kehoomme, mutta sillä on myös suora vaikutus ihomme hyvinvointiin.

Iho, meidän tärkein suojamuurimme on kovalla koetuksella ja koska stressi lisää esimerkiksi kortisolin ja testosteronin tuotantoa, nämä heikentävät esimerkiksi ihon aineenvaihduntaa ja suojamuuria, jolloin iho on alttiimpi ulkoisille rasituksille.  Stressaantunut iho vapauttaa kosteutta herkemmin, jolloin iho kuivuu, herkistyy ja on reaktiivisempi. Vapaat radikaalit pääsevät myös vaurioittamaan solujamme herkemmin ilman suojausta. Testosteroni puolestaan kiihdyttää talituotantoa, jolloin epäpuhtaudet lisääntyvät.

Vaikka liikkumistammekin rajoitetaan, pieni happihyppely luonnossa on kuitenkin välillä paikallaan.  Saamme jo nauttia kauniista keväisistä päivistä ja auringonvalo lisääntyy päivä päivältä. Valon lisääntyminen on mieltä piristävää ja juuri tuo energian lisääminen on yksi auringon hyvistä ja positiivisista vaikutuksista. Aurinko käynnistää myös luontaisen D-vitamiinin tuotantomme. Auringolla on valitettavasti ihon kannalta myös paljon negatiivisia vaikutuksia, jonka vuoksi suosittelen käyttämään aina ulkona liikkuessa laadukasta aurinkosuojavoidetta, välttääksemme sekä ihon palamisen. mutta myös ihon ennen aikaisen vanhenemisen ja soluvauriot.

Päivittäisiin ihonhoitorutiineihin kannattaa siis erityisesti tänä aikana kiinnittää huomiota. Näihin rutiineihin tulisi kuulua ihotyypistä riippumatta seuraavat askeleet:

  1. Ihon puhdistaminen hellävaraisella puhdistustuotteella aamuin illoin
    Puhdistaminen poistaa ihon pinnalta pölyn ja saasteet sekä ylimääräisen talin, jolloin iho on vastaanottavainen hoitaville tuotteille.
  1. Ihon kosteuttaminen ja suojaaminen aamuisin
    Aamupuhdistuksen jälkeen, puhtaalle iholle levitetävä ihotyypin mukainen hoitotuote tasapainottaa ihon toimintoja ja suojaa vapailta radikaaleilta.
  1. Ihon kosteuttaminen, rauhoittaminen ja uudistaminen iltaisin
    Iltapuhdistuksen jälkeen, iho valmistellaan lepoon ihotyypin mukaisten hoitotuotteiden avulla. Rauhoitetaan, kosteutetaan ja tuetaan ihon uudistumisprsessia. Yöllä iho uudistuu tehokkaimmin.

 

Seuraavana oivallisia uutuuksia sekä ajankohtaisia tuotesuosituksia apteekkimme valikoimasta:

 

Avene A-Oxitive tuotesarja sisältää neljä tuotetta:

Päiväksi: 

1. Askel; Avene A-Oxitive Seerumi:  Nestemäinen, miellyttävä ja miedosti hajustettu. Tämä antioksidantteja sisältävä seerumi auttaa vahvistamaan ja suojaamaan ihoa oksidatiivisen stressin haitallisilta vaikutuksilta. Antioksidanttien yhdistelmä (C- ja E- vitamiinien esiaste) suojaa ihoa päivittäisiltä stressitekijöiltä ja ilmansaasteilta. Seerumin sisältämä GP4G (solujen vahvistaja) vahvistaa ja tukee ihon luonnollista puolustusjärjestelmää.

2. Askel: Avene A-Oxitive Kevyt ja erittäin kosteuttava vesigeelimäinen voide tasoittaa ja suojaa ihoa ilmansaasteilta. Antioksidanttien yhdistelmä C- ja E- vitamiinien esiaste suojaa ihoa päivittäisiltä stressitekijöiltä ja ilmansaasteilta.

3. Askel: Avène Very High Protection Anti-aging SPF 50+ on kosteuttava aurinkovoide-emulsio erityisesti kasvoille. Tehokas aurinkosuoja yhdistettynä ikääntymisen merkkejä vähentävään tehoaineeseen ehkäisee auringosta johtuvaa ihon ikääntymistä. Vedenkestävä ja helposti levittyvä koostumus ei jätä valkoista pintaa iholle, miellyttävä Dry-Touch -tuntu. Helppokäyttöinen pumppupakkaus. Erittäin korkea (SPF 50+) ja laaja UVB-UVA-suoja. Fotostabiili, silikoniton, parabeeniton ja oktokryleenitön koostumus.

 Yöksi:

1. Askel: Avene A-Oxitive Silmänympärysihon hoito: Tasoittaa ja heleyttää ihoa. Näkyvästi heleämpi silmänympärysiho ja virkistyneemmät silmät herätessäsi. Hajusteeton, käy kaikille ihotyypeille silmänympärysihonalueille. Retinaldehydin ja E-vitamiinin esiasteen yhdistelmää edistää solujen aktiivisuutta, tasoittaa ihoa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta. Tasoittaa ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä ja virkistää silmänympärysaluetta.

2. Askel: Avene A-Oxitive Hajusteeton yövoide, joka kuorii ihoa hellävaraisesti auttaen ennaltaehkäisemään ikääntymisen ensimerkkejä ja heikentämään oksidatiivisen stressin vaikutuksia. Retinaldehydin ja E-vitamiinin esiasteen yhdistelmää edistää solujen aktiivisuutta, tasoittaa ihoa ja suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

 

La Roche posay uutuudet tarjoavat ratkaisun erittäin kuivalle ja kutisevalle herkälle iholle ja koko perheelle:

LIPIKAR Baume AP+M Hoitovoide tasapainottaa ihon mikrobiomia. Erittäin kuivalle ja äärimmäisen kuivalle iholle, joka on kuivuuden takia kutiseva ja ärtynyt. Sopii vauvoille, lapsille ja aikuisille, joilla on herkkä iho. Sopii herkälle ja kuivuuden takia ärtyneelle iholle sekä atopiaan taipuvaiselle iholle. Levitä kerran päivässä vartalolle ja/tai kasvoille

ANTHELIOS KA+ SPF50+ antaa erittäin korkean, laajaspektisen UVA- JA UVB -suojan. Fotostabiileihin UV-suodattimiin perustuva teknologia. Auttaa vastustamaan UV-altistuksen aiheuttamaa ennenaikaista vanhenemista vastaan ja soluvaurioita. Auttaa suojaamaan ihoa hapettumisstressiä vastaan.Vahvistaa ihon omaa suojamuuria ja kosteuttaa tehokkaasti. Rauhoittaa ihoa. Kasvoille, hiuspohjalle, dekolteelle, käsivarsille ja olkapäille

 

Palvelumme poikkeustilanteessa:

Kauneushoitola WoMan on toistaiseksi suljettu, mutta voit sillä välin pitää ihostasi erityisen hyvää huolta kotona ja noutaa hoitolamme laadukkaat Medik8 tuotteet edullisesti apteekiltamme -20% alennuksella normaalihinnoista. Soita ja kysy kosmetologeiltamme lisää: 0449731830

Jos et itse pääse asioimaan apteekissa, voit tilata tuotteita myös verkkokaupastamme: www.nettiterveysapteekki.fi.

Pandemia aikana apteekkimme on myös ottanut käyttöön uuden etäasiointipalvelun, josta voit kysyä lisätietoja soittamalla meille: Puh: 08 311 2019

Kuuntele myös aptekkarimme Janne Leinon haastattelu Hansa Apteekin ajankohtaisista asioista: https://www.radiopooki.fi/uutiset/pohjois-pohjanmaa/a-191860

Toivottavasti pääsemme taas pian jatkamaan Kauneushoitola WoManin toimintaa, sillä välin kosmetologimme neuvoo ja opastaa Hansa Apteekissa.

 

Aurinkoista kevättä ja Iloista pääsiäisen aikaa!

Kosmetologi, Elina K

Kuulutko riskiryhmään, oletko yli 70-vuotias tai haluat välttää turhia kontakteja? Tilaa meiltä lääkkeet ja muut apteekkituotteet kotiinkuljetuspalvelulla puhelimitse.
Oulun III Hansa apteekki tarjoaa koronapandemian aikana mahdollisuuden tilata puhelintilauksella resepti- ja itsehoitolääkkeet sekä myös muut valikoimissamme olevat tuotteet kotiovelle toimitettuina. Kuljetuksen hinta 15€. Toimitamme kotiinkuljetuksia Oulun keskustan alueelle (noin 10 kilometrin säteelle apteekiltamme). Maksutapoina lasku, kortti tai käteinen. Voit myös halutessasi noutaa tilauksesi noutoautomaatista apteekiltamme tai toimitettuna Prisman parkkipaikalle lähelle apteekkiamme.

Jos haluat lääkkeesi kotiinkuljetuksella, etäasiointipalvelu toimii seuraavasti:

1. Soita Hansa apteekille numeroon 08 311 5285. Tunnistautuminen: Puhelimessa kysymme sinulta tarvittavat tiedot ja sovimme toimitusajankohdan ja -paikan.

2. Saat lääketoimituksen kotiovellesi sovittuna aikana. Aikaisintaan seuraavana päivänä tilauksesta. Maksu laskulla, kortilla tai käteisellä. Käteisellä maksaessa, varaathan mahdollisuuksien mukaan tasarahan.

Huom! Huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ei voi tilata puhelimitse. Pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä (PKV-lääkkeitä) voi apteekki puhelintilauksen perusteella toimittaa enintään pienimmän markkinoilla olevan pakkauskoon.

 

Virustartuntoja voit ehkäistä tehostamalla käsihygieeniaasi:

• Pese kädet vedellä ja saippualla, ellei tämä ole mahdollista käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.

Pese kätesi aina:
• Kotiin tullessasi
• Ennen ruuan käsittelyä
• WC-käynnin jälkeen
• Niistämisen ja pärskimisen jälkeen
• Kun olet koskenut samoja pintoja flunssaisen ihmisen kanssa

Muista pysäyttää mikrobien leviäminen PÄRSKIMÄLLÄ OIKEIN!

• Suojaa suusi pärskiessä kertakäyttönenäliinalla tai pärskimällä puserosi hihan yläosaan, ÄLÄ KÄSIISI! Älä käytä nenäliinaa uudelleen, vaan heitä se roskiin ja pese kädet.

Jos olet matkustanut epidemia-alueella tai ollut kontaktissa koronavirukseen sairastuneen kanssa ja sairastut hengitystieinfektioon ota yhteys oman alueesi julkiseen terveydenhuoltoon PUHELIMITSE.

Ajankohtaista tietoa Koronavirustilanteesta löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta osoitteesta thl.fi

 

Sidebar